Kuvaus

Perinteiset Hannuksen Oulurastit vaativassa maastossa. Ratapituudet keskimääräistä lyhyemmät alhaisen kilometrivauhdin takia. Mainittakoon, että 2021 aluemestaruus voitettiin miesten pääsarjassa kilometriajalla 7.40.

Kasvillisuus on paikoin tiheää, paikoin melkoisen avointa soistuvaa. Pohja on varsin raskas ja rastipisteet osin hyvinkin vaativia. Ei kovin märkää, mutta kengät todennäköisesti kastuvat. Näistä syistä johtuen D-radallekaan ei lastenkärryillä pääse ja pienille on hyvä olla saattaja mukana. Hakkuuaukealle ei tänä vuonna pääse juoksemaan, vaikka mieli tietysti tekisi. Korkeuseroa on noin 15 metriä.

Rentoa kangassuunnistusta, pienipiirteistä kumpareikkoa ja suuntavälejä soistuvalla. Tehtiin myös E-rata kovakuntoisimmille.

Osoite navigaattoriin on Leipomontie 33, jonka risteys Kuusamoon menevältä valtatie 20:ltä noin 26 km Pohjantien liittymästä ja 9 km Kiimingin keskustasta.

Radat ja pituudet (ratamestari laittaa maineensa likoon ja arvaa voittoajat):
E 7,37 km 23 rastia (60 min)
A 5,36 km 15 rastia (45 min)
B 3.72 km 11 rastia (40 min)
C 2.31 km 10 rastia (30 min)
D 0.81 km 6 rastia (mahdoton arvata)

Yhteyshenkilö: Lasse Qvist 0405580513

Sijainti

Järjestäjä
Koskelankylän Riento
Opastus
Valtatie 20 ja Leipomontie risteys
Leimaus
Emit
Suorituksia
124