Keskustelu

Takaisin aiheisiin

Iltarasteja lokakuussa 5 eur/krt tiistaisin ?

  1. Syysurpo 2009-09-16 21:15:35

    Vähiinkäy jäljellä olevat iltarastit ja pitkä lumeton syksy on taas edessä. Hiihtämään Oulussa pääsee vasta tammikuussa ja loka-, marras- ja joulukuu pitäisi yrittää jotain muuta harrastusta keksiä.

    Maalaisperinteen mukaan hirvimetsästyksen takia lokakuussa ei enää voi pitää iltarasteja. Mutta onko kukaan hoksannut että onhan niitä kaupunkikarttojakin. Esimerkiksi Linnanmaa, Tahkokangas, Maikkula, Hiironen, Kaukovainion pururata, Raksilan sprint kartta jne. ovat alueita joilla ei taatusti liiku äijiä hirvikiväärit mukana eli voisi ihan hyvin suunnistaa.

    Lämmintäkin loka-marraskuussa on reilusti toistakymmentä astetta, kiitos ilmaston lämpenemisen.

    Mitähän pitäisi tehdä että edes lokakuulle saataisiin kerran viikossa iltarastit, vaikkapa tiistaisin ? Hintaa voisi nostaa, esimerkiksi 5 eur/nuppi jotta tulisi kunnolla vaivanpalkkaa. Silti vitonenkin on vain murto-osa oikeiden kilpailujen osallistumismaksusta.

    syysurpo
  2. RR 2009-09-16 21:28:15

    kun tiistaisin ei enää lokakuussa näe suunnistaa, mutta lauantai tai sunnuntai sopivia, koska silloin voi pitää vaikka klo 11 tai 12
  3. Pekka 2009-09-17 09:51:46

    Jos seurat eivät innostu järjestämään niin tuohan voisi olla kaupallinenkin tapahtuma. Kätevä tapa tienata 500-1000 euroa (maksu 4-6 eur/hlö).

    Joku osaava eläkeläinen, opiskelija tai muuten paljon vapaa-aikaa omaava kaveripari hoitaisi.

    Oulurastivaunu lainaan, Ocadilla karttojen teko kotona, rastit metsään. Ilmoittautuessa rahastus ja tulospalvelu samassa. EI tarvii mitään liikenteenohjausta, koska kyllä jokainen osaa autonsa parkeerata.. kaksi kaveria hoitaisi homman la-su aikana ja saisi kunnon 500-1000 euron vaivanpalkan. Osallistujat hyvän mielen kun saa suunnistaa. Kumma juttu jos ketään ei kiinnosta.

    Pekka
  4. Jouni 2009-09-17 11:17:18

    Lokakuun puoliväliin saakka voi ainakin yösuunnistaa Yö-Cupissa. Varsinaisen yö-cup sarjan lisäksi tarjolla on joka kerta helpompi rata, joten aloituskynnys ei ole niin korkea.

    http://www.ee.oulu.fi/~jpoikar/YO-CUPPI/
  5. rasti-ikävä 2009-09-17 12:07:30

    Voi että olen samaa mieltä. Toivon syysrasteja ja olen valmis myös maksamaaan kohotettua hintaa.
  6. Yöunet menee yöcupissa 2009-09-17 12:45:12

    Työssäkäyvien olisi hyvä ehtiä nukkua yöllä eikä juosta pitkin pimeitä metsiä. Ainakin itsellä tuollainen juoksut 21-22 välillä vie alkuyön unet jolloin unta saa vasta 2-3 aikaan aamuyöstä..
  7. Punaista päälle 2009-09-17 20:10:44

    Jos mielitte lokakuulla mettään kannattaa muistaa että hirvenmetsästysaika sattuu samaiselle kuulle, joten ehkä turvallisempaa käydä noissa yö-cupeissa.
  8. Jäsenmaksu tilille ja talkoisiin 2009-09-18 11:11:24

    Eipä siinä muuta kuin seuratyöhön mukaan ja rupeatte tekemään talkoilla niitä lisätapahtumia. Varmasti otetaan innokkaat puurtajat vastaan ilolla!
    Ei muuta tarvi kuin sopia maaston käytöstä maanomistajien ja metsästysseurojen kanssa, suunnitella radat, tulostaa kartat, hommata rastit metsään, järkätä pysäköinnit, kaupata kartat, hoitaa tulospalvelu, odotella hämärään/pimeään asti viimeiset metsästä, hakea rastit pois seuraavana päivänä... ai niin ja ennen sitä vinkkinä... tulokset nettiin samana iltana netiin ettei tule sanomista kun ei saatu sitä palvelua, josta maksettiin 2 / 4 euroa :o
  9. Jäsenmaksu tilille ja talkoisiin 2009-09-18 11:24:19

    Pakko vielä lisätä tuo eilisten rastien osanottajamäärä, 120 suunnistajaa! Yhdessä parhaista maastoista ja uudella kartalla. Laskekaapa siitä kannataako oulurasteja järjestää enää lokakussa?

    Sen sijaan mikään ei estä menemästä itse vetään treeniä mihin tahansa kartalle haluamanaan iltana tai päivänä. Kartoja saa ostettua seuroilta kun vaivautuu kysymään. Suosittelen!
  10. RR 2009-09-18 12:47:26

    Eilistä osanottajamäärää verotti varmasti etäisyys, ei kukaan normaaleissa töissä oleva ehdi klo 16.30-17.30 tuolle etäisyydelle vaikka maasto olisikin ollut tosi hyvä.
    Aiemmin oli puhe että rasteja järjestettäisiin Oulussa la/su esim. klo 11 tai 12.
    Varmasti silloin kävijöitä olisi. Tiedän että työlästä on järjestää rastit nim. kokemusta on
  11. yksinkö? 2009-09-18 14:42:29

    enkai minä lähde itsekseni metsään juoksemaan, kun ei tule tuloksia nettiin

    nimim. tulihan nimi oikein
  12. Uskotaan, uskotaan jo 2009-09-18 21:30:48

    Joo joo, OK, uskotaan jo. Perinne on että suunnistuskausi loppuu syyskussa.

    Näin on ollut jo vuodesta 1952 asti ja näin tulee olemaan vielä vuonna 2032 myös - huolimatta siitä että ilmasto on kymmenisen astetta lämpimämpi ja lokakuu ei ole luminen kuten ennen..
  13. matti 2009-09-19 11:49:06

    Kyllä hyvää taitoharjoitusta voi ja kannattaa harrastaa yksin tai pienellä ryhmällä.Tuosta hiihtämisestä kyllä Oulun seudulla olen viimeistään marraskuun alussa hiihtänyt.

Vastaa viestiketjuun