Hei, onko tietoa millon tulee kesän 2011 Oulurasti-kalenteri? Jo pikkusen polttelee päästä taas metsään talven jäläkeen :)
suunnistaja
3.4.2011 23:12
täällä kans ;)
Kuntoilija
4.4.2011 07:43
Taitaa joku viikko vielä mennä ennen kuin mettään on asiaa.. :) mutta täälläkin asia kiinnosta. Heitetään vielä loppuun vakiokysymys eli onko pyöräsunnistusta tiedossa ensi kesänä?
Keijo Ruotsalainen
4.4.2011 16:25
Rastikalenteri alkaa olla valmis. Pientä viilausta vielä tehdään. Oheisesta linkistä löytyy kesän kalenteri:
Huomatkaa, että kalenteri on alustava ja pidätämme oikeuden muutoksiin.
Hyötynen
5.4.2011 14:58
Pohjantähti järjestää kesän aikana ainakin kuudet iltarastit, joissa on tarjolla pyörärata. Kaikki radat pyritään suunnittelemaan siten, että ne eivät haittaisi juoksuratojen kävijöitä.
Allekirjoittanut vastaa radoista ensimmäisessä ja kahdessa viimeisessä em. kuudesta tapahtumasta. Ainakin näihin on suunnitteilla jonkinlainen teema, joista infotaan tarkemmin kauden mittaan. Muun muassa Sankivaaraan 9.8. on kaavailtuna yhteislähtö hajonnoilla. Karttoja pyritään kääntämään myös pyöräkartoiksi, jos vaan allekirjoittaneella perheen tuore jälkikasvu antaa siihen tarpeeksi lisenssejä.
Toivottavasti yhä useampi kokeilee tänä kesänä pyöräsuunnistusta, niin saadaan osanottajamäärät kasvuun ja samalla jatkossa sitä kautta myös enemmän tarjontaa Oulurasteille. Viime kesän loppupuolen rasteilla oli jo mukavasti osanottajia.
suunnistaja
5.4.2011 18:49
voi että, kun ei pääse tänä kesänä Tuppukylään, on siellä niin hieno maasto..
Fillaristi
6.4.2011 21:05
ainakin 2 pyöräsuunnistajaa tulossa lisää viimekauteen
kuntoilija
10.4.2011 12:56
Kiva päästä taas kohta suunnistamaan. Metelinmäki 30.6.2009 oli hyvä ja vaativa maasto. Toivoisin että se olisi taas joku kesä kuvioissa mukana.
eSKo
10.4.2011 17:35
Metelinmäki tulee varmasti...
Saattaapi olla, että eSKot säästää tässä vaiheessa aluetta isompiin kisoihin... nääs Oulun alueen vaativimpia suunnistusmaastoja...
Elmo
14.4.2011 04:58
Onko järjestäjillä tarjota pyöräsuunnistukseen karttatelinettä?
juu
14.4.2011 09:21
Juu ja toivelistaa on helppo jatkaa. Olisi vähintäänkin kohtuullista että järjestäjät toisivat hankkisivat myös huipputason maastopyöriä ja toisivat ne pestyinä paikalle. Lämmintä mehua ja Milletin uusimpia kuorivaatteita jakoon myös ! Kyllä 5 euron karttamaksulla saa jo vaatia kaikenlaista noilta talkoolaisilta !
fillaristi
14.4.2011 10:43
karttateline ei ole iso hankinta, jos ensin osataa 1000 â?¬ maastopyörän, niin 70 â?¬ Keltamäeltä tuskin budjettia kaataa