Hei,
en tiedä onko aiheesta jo aiemmin keskusteltu, mutta olisikohan mahdollista saada lapsiparkkia rastipaikoille? Olisin innokas maksamaankin tästä palvelusta. Usein olisi tytön kanssa kiva käydä RR-rata kiertämässä, ja jos sen jälkeen voisi tytön jättää lapsiparkkiin, voisi käydä sitten itsekseen pidemmän reitin kiertämässä. Tai tietysti tämä mahdollistaisi yleensäkin rasteille lähdön, jos kotona ei ole hoitajaa tarjolla.
Voisiko tällaista palvelua ehdottaa järjestettäväksi esim. luokille, muille seuroille tms, jos suunnistusseurat itse eivät olisi aiheesta innostuneita?
Meillä taasen pitää rytmittää suunnistukseen lähtöä vaimon kanssa. Kotia päästää tapahtumasta turhan myöhään, koska molemmat eivät voi lähteä samaan aikaa suunnistamaan. Ensin täytyy toisen tulla maaliin, että vauvalle saadaan hoitaja.
Saisko tuosta pyytää hintaa vai pitäiskö ihan ilmatteeksi hoitaa ? Olisko vitonen sopiva ?
Jos seuroista ei löydy resursseja lapsiparkkiin, siinähän olisi jollekin nuorelle "kesätyöpaikka" kahtena iltana viikossa.
Hieno idea! Tuosta palvelusta 5 euroa ei ole liikaa. Hyvää tienestiä jollekin lapsirakkaalle. Menisi myös kesätyöstä. Rasti-infossa voisi olla maininta asiasta, niin osaa varautua.
Ehdottomasti voi pyytää maksua! Olisipa hienoa jos toteutuisi.
Epäilen että oulurastijärjestäjillä ei ole resursseja tällaiseen mutta ole sinä aktiivinen ja järjestä itse tällainen palvelu!
Tuohan olisi hyvää varainhankintaa seuralle: lastenhoidosta maksu ja myöskin enemmän suunnistajia. Isommille lapsille voisi olla myös jotain suunnistusaiheista toimintaa parkissa, pikkurata, karttaan tutustumista tms. Loistoidea.
Sijoitus voi pitkällä tähtäimellä olla kannattava, kun saadaan parkista uusia innokkaita suunnistajia.
Onhan siinä peräti 2.5 tuntia aikaa joten vanhemmat voi suunnistaa vuorotellen jos toinen venaa autossa laspen kanssa. Ja yli 4 vuotiaathan voi tulla jo Rastireitille itsekin.
No entä tämmönen tapaus. Ensin pojan kanssa D-rata, vaimo tytön ja pienen peikon kanssa samaan aikaan D-rata. Sitten Vaimo menee mettään ja ukko kattoo pientä. Sitten minä viimeksi mettään? Menee aika tiukille... :)
ja jos toista vanhempaa ei kiinnosta suunnistus ja hän on esim töissä taas se ongelma että kuka katsoisi lapsia...
Ei rasteilla ole aikaa viettää kahdesti viikossa 2,5 tuntia. Sieltä haluaa heti suorituksen jälkeen pois eikä jäädä odottamaan, että vaimo pääsee metsään ja sieltä takaisin.
Pikkaralan iltarasteilla tein pientä havainnointia lapsiperheiden lukumäärästä. Ja paljonhan niitä on.
Onhan tätä lapsiparkkia joskus kokeiltu. Muistaakseni LaiVen rasteilla joskus muksula on ollut.
Mielellään ei tätä rastia nakittaisi iltarastit järjestävälle seuralle, koska rastien organisoinnissa on paljon muutakin puuhaa. Ihanteellinen ratkaisu kai olisi, jos joku pieni porukka ottaisi tästä itselleen "kesäduunin". Mikäli palvelusta oltaisiin valmiita maksamaan, voisi se olla kannattavaa.
Onko muita hyviä ideoita?
Samaa mieltä Keijon kanssa, että järjestävällä seuralla on jo riittävästi puuhaa. Tulee mieleen, että esim. MLL:lla on tätä lastenhoitoapua tarjolla, jossa nuoria on koulutettu hoitamaan lapsia ja saavat sitten palkkaa siitä. Jokin tällainen yhteistyöhän voisi olla yksi vaihtoehto.
Eipä taida monellakaan seuralla olla niin paljon suunnistusväkeä, että saisi tällaiseen palveluun väkeä. Hyvä kun on saanut toimitsijoita tarvittavan määrän jo nykyiseen toimintaan. Suunnistajamäärät ovat ilahduttavasti nousseet ja se vaatii enemmän toimitsijoita!!
Monikohan on sitten oikeasti valmis maksamaan lapsenvahdille, esim. 5 eur/lapsi?
Keväällä moni moitti kun on karttamaksua + emitvuokraa nostettu viime vuodesta.
nim. toimitsijalle antaaka lasten tulla jossakin kirjassa lukee niin mutta kannatan ideaa, nyt joku rohkea kokeileen .
Itse en kyllä kuulu seuraan enkä viitsisi mitään tehä iltarastien eteen mutta on se mukavaa vaatia 2 eurolle vastinetta kunnolla. Meillä on 3 lasta joten perhemaksulla hintaa rasteille jääpi 2 egeä per nuppi. Kyllä sillä jo kelpaa vittuilla järjestäjille :-C
homerin kommenttiin "antaaka lasten tulla jossakin kirjassa lukee niin": hyvä jos lessutkin ovat alkaneet urheileen - saataisko rauhanyhdistykseltä tuo lapsiparkki ?
urheiluseuroihin kuuluvat saavat seurakavereilta apua lastenvahtimiseen. ai niin se ei käy kun sitten joutuisit talkoisiin
"kiireiselle",oletko ajatellut ettei kukaan ole varmaankaan sinua pakottanut olemaan rasteilla 2,5tuntia kahdesti viikossa,eikö se olekaan harrastus johon haluaa kuluttaa aikaa ja josta naattii...
Asiallisia kommentteja on mukava lukea. Asiattomia viestejä vaan näyttää olevan aivan liikaa. Sääskiaika vaatinee jättämään meidänkin lapset isän hoitoon kotiin tai isä vie lapset mereen uimaan.