hei. aloittelijana kysyn onko luvallista kysyä neuvoa sellaiselta joka selvästi juoksee aikaa. olen kysynyt kerran ja metsään meni neuvo kiireisellä. eli saako kysyä keneltä vaan jos selvästi olen harhautunut.
Kysyä saa muttei ne välttämättä aina neuvo kun on kiire. Lisäksi neuvomisessa omakin suunnistus menee yleensä aika sekaisin. Jos pysyttelisit rastireitillä tai D radalla nyt vuoden pari, jooko ?
Saa kysyä ja olen sitä mieltä, että pitää myös neuvoa. On sellaisiakin, jotka eivät jouda neuvomaan, kun se kello käy siellä maalipaikalla! Olen itse suunnistanut yli 30 vuotta ja olen ollut aina tarvittaessa valmis auttamaan ja neuvomaan. Sekin vielä, että jos olen tiennyt missä ollaan ja useimmiten olen tietänyt...
tottakai neuvotaan ja mielestäni on törkeä heppu jos iltarasteilla on niin kiire ettei neuvomaan ehdi.
lajin etiikkaan kuuluu olennaisena toisten auttaminen, jo siitä' syystä että metsäässä liikutaan ja usein yksin. Oma suunnistus ei ihan varmasti neuvomisesta mene sekaisin vaan päinvastoin syke tasaantuu ja pääsee taas paremmin sisään omaan juoksuun. paras tapa 35 vuoden kokemuksella neuvoa on "lintata" hukassa olevan sormi hänen omalle kartalle oikeean kohtaan ja pyöräyttää tyyppi vielä oikein päin kartalla. aikaa kuluu vain sellaset 5 sek.
...iliman muuta.
Kyllä neuvoa saa kysyä ja useimmat sitä myös antavat. Iltarasteilla kyllä ei pitäisi olla niin kiire kellään.. Joskus on tullut itse kiireessä sekoiltua ja jälkeenpäin olen tajunnut antaneeni väärän neuvon. Itse kysyisin kiireettömämmältä tuulipukusuunnistajalta joka on varmasti ihan yhtä hyvin kartalla ja joka malttaa kunnolla neuvoa.
Jos "suunnistaja" ei ehdi neuvoa aloittelijaa tai lasta/junioria iltarasteilla, niin sitten iltarastit ovat väärä paikka hänelle harrastaa lajiaan
Itse olen kolmen vuoden harrastuskokemuksella ehtinyt neuvoa ainakin viittä. Aina neuvon jos kysytään, vaikka joka kerta on pieni kisa menossa kaveriporukan kesken. Kyllä se hyvä mieli korvaa ne menetetyt sekunnit :) Eikä se itselläkään aina suju, on pitänyt pari kertaa kysyä neuvoa. Eikä silti hävetä.
Olen joskus ollut pahasti hukassa, ja silloin olen kysynyt neuvoa hitaammilta kiiruhtajilta, en niiltä joilla on vauhtia kuin vinttikoiralla. Annan heidän keskittyä omaan suoritukseensa.
Aina hyvä konsti on nöyrästi palata omia jälkiä siihen pisteeseen, jossa vielä oli kartalla, ja ottaa uusiksi. Aikaa siinä tuhrautuu, mutta itsepä olen harhaan juossut.
NIIN..tapasin RASTIT jo MARSSIjaTOPOGRAFIN aikaan vuonna 65..mitä enempi tuliKIEMUROITA-SITÃ?? haasteellisemmaksi koin IHANAN LAJIMME..LUONNOSSA liikunta on méikälle..KIRKKO..voi mennä kovaa tai kiiruhtaa hitaasti..LUONTO on aina "läsnä"omasta itestä "kaikki" on kiinni..ainakin siihen saakka ku saamme siihen "ITE" vaikuttaa..TOIVON et KAIKKI nauttivat LUONNON RAUHASTA..SUUNNISTAEN..t.SM-mestari v.1971
niin...nainen
Nyt sitten googlaamaan Suomen Mestareita vuodelta 1971....
Juu ihmeesti nuo rastit vetävät puoleensa (rakkauttako?) ihan tämmöistä harrastelijaakin ja tosiaan vielä siten että kun vaikeaa löytää se rasti, niin aina vain mukavammalta tuntuu.
Ai niin aiheeseen liittyen jäi sanomatta, että olen jopa kerran saanut neuvoa sellaista 'vinttikoiramenijää' (käytän ilmaisua positiivisessa mielessä) - niin silloin tuntui jollakin tavalla 'taivaalliselta'.
Tietämättömille tiedoksi; Tuula puhuu asiaa....
Osoitteesta:
http://www.ssl.fi/SSL/ssl...1%2001012011%20alkaen.pdf
kohta. 3.27
Suunnistaja on velvollinen auttamaan sairastunutta tai loukkaantunutta
kilpailijaa ja tilanteen niin vaatiessa opastamaan eksynyttä lasta.
kiitos vastauksista. ja olenkin ollut d-radalla vaan eihän se aina riitä kuitenkaan ja c-radalla on hauskempaa..nytkin niin nauratti itseä kun kaksi kertaa hain nelosen. kivaa syksyn jatkoa t. niin...nainen
sitä vaan että kun meikä meni hukkaan niin sitähän minä yritin eli palata sinne missä vielä olin kartalla eli parkkipaikalle ! heh heh. vaan menin väärään suuntaan. vettä tuli taivaalta ja matka oli pienellä pitkä vaan oli onneksi känny mukana ja pääsin perille. tuo vaan innosti meikä tyttöä oppimaan ja vast edes kyllä valitsen tarkemmin mistä menen. mistäs tietää vaikka venloissa tavataan joskus, hei taas