Keskustelu

Takaisin aiheisiin

parannuksia Oulu Rasteille 2012

  1. vesa 2011-09-30 10:06:10

    "Virallinen" Oulurasti puristus on nyt ohi. Lauantaisin jatkuu vielä kylän pinnassa lokakuun ajan. Parannusehdotuksia on tullut pitkin kautta, mutta jos ne sais tähän hden otsikon alle niin olisi kiva. Eli rakentavia ehdotuksia kuinka voimme kehittää tätä tapahtumaa otetaan mielellään vastaan.
  2. Vain parhaita maastoja 2011-09-30 11:24:55

    Ehdottaisin vuoden 2012 Oulurasteille teemaa "vain parhaita maastoja"

    Käytännössä siten että seurat yhdessä suunnittelevat rastit niin että vain aivan parhaita suunnistusmaastoja ja karttoja käytetään.

    Nyt on kesä ryydätty soilla ja pusikoissa. Sikasuunnistukseen nuo kyllä sopii mutta normaalirastit saisi olla "Suomitasoisessa" maastossa missä on korkeuskäyrää, avokalliota, jyrkänteitä, sorakuoppia yms. suunnistuksellisesti mielekästä.

    aikku
  3. reipas 2011-09-30 11:38:46

    Itse olen aivan toista mieltä kuin "aikku" edellä. Maastot pitää olla vaihtelevia, pusikot ja suot kuuluvat siihen olennaisena osana. Tällä kaudella oli mielestäni liikaa noita kaupunki- ja puistosuunnistuksia.
  4. kesä-esa 2011-09-30 12:16:22

    "Suomitasoisessa" maastossa missä on korkeuskäyrää, avokalliota, jyrkänteitä, sorakuoppia yms. "

    Onko tarkoitus siirtää oulurastit pois Oulusta? Maastoissa on oikeastaan hieman hankala tehdä kehitystä. Nämä Oulun hyväkulkuiset alueet käytiin tänäkin vuonna läpi. Usein mennään karttojen ehdoilla, eikä oulurasteja voida järjestää noin vain paikassa x.

    Kyllähän sitä avokalliota olisi mukava kirmata, ei siinä. Pitäiskö se peruskallio räjäyttää esiin?
  5. Osallistuisin 2011-09-30 12:45:55

    Oulurastit; rogain formaatti
    Kaikki tapahtuman rastit kartalla ja pisteytettynä vaikeusasteen ja saavutettavuuden mukaan. Tavoite aika esim 60 min (mahdollisesti muita 40, 80 min) . Tätä voisi testata syksyn viimeisissä oulurasti tapahtumissa. Vaihtoehtoisesti kaikki rastit vapaavalintaisessa järjestyksessä
  6. aikku 2011-09-30 12:51:53

    no ainakin OYS:llä ja Iisulla on muutamia todella upeita maastoja. niissä on käyrää ja avokalliota ihan kuten etelä-suomessa. Lisäksi Peralla on Runtelin alue ja Pohjantähdellä muutama haastava soramonttualue.

    aikku
  7. Jussi 2011-09-30 13:59:20

    onhan niitä maastoja, mutta ei työssäkäyvät suunnistajat ehdi arki-iltana ajaa Iin tuolle puolelle 60-80 km/sivu.

    Minä kyllä kannatan myös sitä että maastot vaihtuvat puistosta, sprintistä, kangasmetsään, pusikosta, avosoille ja kaikkea tältä väliltä kauden aikana.(enemmän vain märkää avosuota, koska se kuuluu yhtenä rikkautena meidän alueellemme). Ja eiköhän ne kaikki mahdolliset korkeuskäyrät tule käytettyä kauden aikana, mitä alueeltamme löytyy.

    Mutta tärkein toive olisi että pyöräsuunnistusta säännöllisesti maalis-huhtikuun vaihteesta loka-marraskuulle. Vain tällä keinoin saadaan hyvin kasvanut Pysy- innostus tarttumaan ja pysymään meidän seudulla. Koksa kansallista kisatoimintaa tässä lajissa ei ole meidän korkeuksilla. Järjestetään vaikka Yö-cupin tapaan Pysy-cup, jossa kisoja koko kauden (20-30 kisaa). Ja tähän kelpaisi myös muutama rogainkisa, joita muutamia kauden aikana jo järjestetäänkin.
  8. n 2011-09-30 15:01:25

    Ehdottaisin, että Oulurasteilla olisi aina jokin suunnistuksellisesti VAATIVA, mutta lyhyt n 3 km pituinen rata (C vaikea).
  9. late 2011-09-30 18:37:08

    Oulurastien vahvuus ja mielenkiintoisuus on juuri nuo vaihtelevat maastot. Suot, rantalepikot ja sorakuopat ovat mukavaa vaihtelua kaupunkisuunnistusten ohessa.

    Yksi erikoinen maasto, jossa olisi mukava käydä uudelleen, ihan vain mahtavien maisemien vuoksi, on vanha Muhosjoen uoma (LaiVe:n Lummelammen kartta). Todella upea paikka!

    Ja sitten toivomus perheen pienimpien mukaan saamiseksi. Vaikka rastireittejä on ihan mukavasti, niin silloin kuin ei ole, olisi D-radan mukava olla niin selkeä, että alakoululainenkin sen selvittää ihan omin nokkineen ja pääsee jotakuinkin kuivin jaloin läpi. Motivoi lapsia lähtemään mukaan seuraavallakin kerralla.

    Rogainia haluaville "kaikki rastit" kartta, kuten oli PeRalla Virpiniemessä. Sillä voi hoidella myös ne hätätilanteet, että jonkin radan kartat loppuu kesken. Jos tulostenkäsittelyohjelma tukee Rogainia, niin erikseen voisi tulostaa rastien pisteytykset.
  10. AA 2011-09-30 21:14:34

    Tapahtumien kartat ja radat olisi mukava nähdä jälkikäteen netistä. Varsinkin, jos ei itse ole päässyt paikalle, mutta haluaisi harjoitella ja pohtia ratoja.

    Reittihärveliä lienevät monet kyselleet, mutta se taitaa olla vähän raskashoitoinen talkoomielellä. Hieno ohjelma se kyllä on.

    Yksinkertaisempi vaihtoehto voisi olla ottaa kaikkien rastien kartasta jpg-versio (tai mitä nyt kartantulostusohjelmasta irtoaakaan) ja laittaa se nettiin kuvana. Tai sitten kaikkien ratojen kartat erikseen.

    Tekijänoikeudet pitäisi toki ottaa huomioon, joten seuroilta ja/tai tekijöiltä pitäisi kysyä luvat kuntoon. Kuvista saisi varmaan helposti sellaiset, että niitä ei kannata yrittääkään tulostaa netistä.
  11. Ari S 2011-09-30 21:48:27

    Itsekin toivoisin:

    a) Säännöllistä pyöräsuunnistusta. Mielestäni tämä kausi oli tämän suhteen jo hyvä ja siitä kiitos kaikille järjestäjille!

    b) Rogainea olisi mukava harrastaa niin jalan kuin pyörällä. Mutta nämä lienevät enemmän viikonloppuhommia. Miksei vaikkapa 1,5h ajalla onnistuisi kaikki rastit-kartalla viikonloppuisinkin.
  12. minä kans 2011-09-30 22:44:52

    Alkukaudesta raskaisiin maastoihin, niin saadaan kunto nousemaan ja loppukesästä kelpaa maasto kuin maasto.
    Alkamisaika klo 17, että talkoolaiset ehtivät töistä järjestään rasteja.
  13. karttamerkit hukassa 2011-10-01 14:38:39

    Tämä karttakokeilu Pohjantähden viimeisellä viikkorastilla oli ihan hyvä uutuus. Auttaa ainakin ikänäöstä kärsivää rastipistettä lähestyttäessä kun käänsi kartan mittakaavan tarkemmaksi. Mahdollisuuksien rajoissa voisi tälläistä tarjota ainakin välillä. Sadekelillä olisi ehdoton kun lasien kanssa ei tahdo tulla mitään. Mutta kukapa niitä sateita osaa etukäteen ennustaa...

    Kiitoksia tässä vielä kaikille järjestäjille erinomaisesti järjestetyistä iltarasteista!
  14. kiinnostuneet.. 2011-10-01 16:04:42

    Hei.. Moni on kysellyt,,oisko mahdollista saada RASTITAPAHTUMISSA neuvoa ite paikan päällä ja näin uusi innostunut uskaltaisi metsään ja saisi kädestä pitäen OPASTUSTA...Kursseja on mutta kaikille tää ei aina sovi..Ehdotukseni on:SUUNNISTAJAT jotka haluaisivat "opettaa"Oulu-rasteilla"aloittelijaa..voisivat siitä ilmoittaa aina järjestävälle seuralle tai netissä...
  15. Saija 2012-01-18 21:57:22

    Toivoisin kesälle 2012 TR-ratoja.
  16. tilasto nikkari 2012-01-21 23:54:28

    Tässä teille tikkari.

    Firmaliiga ja ranki pisteet!
  17. mtbo 2012-03-21 09:37:48

    Joko löytyy ohjelma tulevalle kesälle? Reilun kuukauden päästä mennään?
  18. Santi 2012-03-21 20:15:27

    Mutta nyt kaikki ensin hiihtämään, hiihtokelit parhaimmillaan.
  19. Talvilajeja talvella 2012-03-27 22:16:34

    Kannattaa hyödyntää hiihtokausi tosiaan loppuun eikä hoppuilla tuonne hankeen juoksemaan. Kesällä ehtii hyvin juosta jalat sököksi
  20. sika 2012-03-30 08:53:20

    Yötreenejä myös kevään puolelle pari kappaletta?
  21. H 2012-09-11 12:27:40

    Sellainen pikku juttu tuli jälleen kerran mieleen, että tuo karttalinkki voisi suoraan osoittaa suurempimittakaavaiseen karttan. Nyt tulee aina lähikuva joka ei kerro mitään paikasta. Toki sen saa helposti suuremmaksi, mutta kuitenkin hitailla yhteyksillä se kestää.
    t. nm. aina ei muista minne olikaan menossa suunnistamaan :-)
  22. k 2012-09-12 14:26:14

    Edellinen kirjoittaja tarkoittaa varmaankin pienempää mittakaavaa, esim. 1:16 000. Lisäksi karttakuvan koko voisi olla 1000 * 1000 pikseliä, näin näkyisi suurempi alue.
  23. Olli P. 2012-09-12 15:37:18

    Hyvä ajatus, laitetaan TODO-listalle.
  24. sampo 2012-09-12 16:25:17

    Oulurastien järjestelyjä helpottais jos asetettais yhteinen (ja yleisessä tiedossa oleva) aika jolloin rastit kerätään pois maastosta. Tämä aika voisi olla esim. 20.00
  25. Ainainen ruikutus 2012-09-12 19:39:36

    Lisää Olli Kalenteriin pari tapahtumaa jonka ikivalittajat itse järjestää.

    Katotaan sitte että tuleeko niistä täydellisiä tapahtumia. Esim. Ratamestarityö ja mehun laatu pitää olla priimaa. Myös kartan ja maaston pitää olla väintään jukola tasoa.

    Nimimerkillä kirjoittelu tänne saatava pois. Vain kirjautuneena kommentteja.
  26. voi 2012-09-12 23:27:51

    Olisit itse kirjoittnut omalla nimellä. Kaikenkaikkiaan käsittämätön kommentti asiallisten ehdotusten perään.
  27. Säm 2012-09-13 08:24:17

    Oulurastit on kaikinpuoli hyvää tasoa. olen jonkun verran kiertänyt suomen iltarasteja. mutta realiaikaiset tulokset nettiin ois makee. Tietäs jo lähdössä missä kärki menee.
  28. Petri Sirviö 2012-09-14 10:18:17

    Kiitos hyvin järjestetyistä tapahtumista!
    Yksi pyyntö: Voisiko ensi syyskesästä alkaen kokeilla heijastimien jättämistä jonkun radan (esim. B) rasteille Oulurastien jälkeen? Yösuunnistusta olisi mukavaa treenata, ja ainakin aluksi mielenkiintoa riittäisi ilman ajanotto- ym. palveluakin. Tapahtumailmoitukseen sitten asiasta maininta, ja ilmoitus mihin asti kartanmyyjä on paikalla.
  29. Jussi 2012-09-14 15:12:30

    pyöräsuunnistusta 1x vko toivomuslistalla
  30. Jouni 2012-09-14 15:14:59

    Yö-Cupissahan voi yösuunnistusta treenata, tapahtumasta löytyy yleensä B-rata kuntoileville.

    http://www.skpohjantahti.fi/yocuppi/
  31. pihkaniska 2012-09-15 20:51:53

    Iltarastiviesti 1-2 kertaa kesässä olisi paikallaan, yhteislähtö ja abc radat hajonnoilla. Paikkana esim. Köykkyri, Sankivaara, Virpiniemi tms. Varmasti löytyisi osallistujia firmoista, seuroista ja muista konklaaveista.
  32. Jukka T 2012-09-15 22:45:24

    Pyöritin Kuppikunta viestejä lähes tuolla konseptilla about 5-vuotta sitten toistaiseksi viimeisein kerran, kun toinen promoottori Late Q väsähti. Viesti on isotöisempi ja hankalampi järjestää kaikin puolin.

    Joukkueita tuli tuolloin kokoajan lisää ja tais 30 joukkuetta mennä rikki parhaimmillaan. Siinä syy miksi se ei ole hengissä, se ei ole kannattavaa ja on iso töistä!

    Pistetetään mietintä myssyyn kuppikunnan viestin uudelleen herättämiseksi, vaikka Firmaliigan nimellä tai Oulurasti-viestit tms.

    Ei se muuta vaadi kun promoottorin tai 2 tai tänne paljon motivointia!
  33. harri; joskus siaksikin mainittu 2012-09-16 20:55:54

    Heijastinten jättö on sinällään hyvä ajatus, mutta... Ensin jonkun pitää hakea pukit ja liput pois ja sitten toisella reissulla heijastimet pois.

    Koska näitä hommia tehdään talkoopohjalla ja perheiden suostumuksella, on pakko harrastaa tuotto/panosanalyysiä.

    Asiaa helpottaisivat uudet talkoomiehet, mutta ainakin meidän perinteikkäässä työväenseurassamme kuorma tahtoo kaatua harvoille harteille. Enkä nyt tarkoita omia kapeita harteitani.
  34. Harri - ei se sika 2012-09-16 22:25:14

    Kuppia viestillä tai ilman. Viestien organisointi on työläämpää ja siksi ehdotan, että joukkueen maksu voisi olla isonmpi kuin kolmen oulurastikartan maksu. Tällöin oranisattorille jäisi jotakin vaivanpalkkaa...
  35. Petri Sirviö 2012-09-17 22:38:16

    Heijastimien hausta yötreenien jälkeen: olisiko kauhea ympäristörikos/kustannus, jos heijastimet jättäisi rasteille? voisi käyttää jotain ilmaisia mainosheijastimia tms. Jos ei tunnu sopivalta, tarjoudun talkoomieheksi hakemaan heijastimet pois pari kertaa/syksy
    .
  36. Sumo Suunnistaja 2012-09-18 08:33:38

    Ainakin osan heijastinnauhoista luulisi ajan kanssa maatuvan. Nuo voisi vaikka sitaista oksaan.

    http://www.kangastukku.com/?pg=249&page=Group
  37. Jukka T 2012-09-18 18:13:09

    Näytti olevan säästökuopasa 5cm leveää heijastin nauhaa 50 metriä pikkasen päälle 10 â?¬. Ã?kkiäkun laskee niin 20 senttiä metri ja metristä nauhaa tekee 6-7 rastipukki heijastinta.

    Eiku askartelee vaikka keppien ympärille. Tosin en ole testannut näkyväisyyttä, ei varmaankaan samaa luokkaa kun MasterKilvestä saatava liikennemerkki nauha.

    Laitetaampa testiin, vaikka yö-oulurasteille 25.9. !

    Pois ne pittää hakea, vaikka halpoja onkin!!!
  38. Sika - Ei se Harri 2012-09-19 14:48:10

    Pyöräsuunnistusta on ollut mukavasti. Kiitos siitä oulurastiväelle. Olisikos pyöräsuunnistusta oulurasteilla järkeä viedä yökupin kaltaiseen suuntaan? Säännöllinen cup joko oulurastien yhteydessä tai erikseen. Teurastajat taisivat takavuosina tällaista jo järjestääkin? Tämä vaatisi pysu -henkisten ihmisten kokoontumisen ja "voimien yhdistämisen". Nythän ongelma on se että joka seurassa 1-2 pyöräsuunnistuksesta kiinnostunutta, loput on "seurattomia" seikkailijoita tai maastöpyöräilijöitä. Kuitenkin, kuten nähty on, harrastajia riittää.

    Mielestäni pyöräsuunnistusjärjestelyn vastuuta ei voida pakolla syöttää jalkasuunnistuksen puolelle vaan se on synnyttävä laji-ihmisten toimesta.
  39. seppo keltamäki 2012-09-19 23:00:55

    edelleen , minulla on myynnissä heijastinnauhaa jotka kelpaa sm kisaankin ja ei maksa paljoa
  40. yx suunnistaja 2012-09-20 08:47:39

    ois kyllä mahtavaa, jos vois maksaa kortilla karttamaksun, niin ei tarvis muistaa ottaa käteistä mukaan
  41. "mummo" 2012-09-20 08:51:00

    Edelleen olisi toivomuslistalla joka järjestäjältä C-vaikea eli rastit niin vaikeita, kun maastoon saa, matkaa radalla maksimissaan 4 km.
  42. C lotto 2012-09-20 09:25:59

    Tuon C vaikean voisi tehdä ilman rastilipuja. Pelkät leimasimet ja nekin johonkin kuoppaan taikka kannonalle. Olisi lotto / etsintäkilpailu jossa ei syke pääse nousemaan
  43. parannuksia 2012-09-22 22:05:03

    Ainahan sitä voi pyytää lisää ja mieleistään. Ei muuta kuin pyytäjät eturintamassa tekemään parannuksia. Eiköhän ole parhain, että pysytään vanhassa ja turvallisessa, kuten radat matkoineen, lähtöaikoineen ym....
  44. Sumo Suunnistaja 2012-09-22 23:00:02

    Luitkohan "parannuksia" ketjun nimen oikein? "Mitäpä sitä mitään kehittämään, näin me on aina tehty"
  45. jep 2012-09-23 11:03:57

    Kuvaa tuo yllä ollut(ilmeisesti jonkun paperimiehen) kommentti koko suomalaisen yhteiskunnan ongelmia tällä hetkellä.
  46. harri 2012-09-24 00:22:53

    Voihan rasteille kepin tai nauhanpätkän jättää. Jälkimmäisiä saa paperisina. Mikkosen Antsu oli Akiolla tänä kesänä niin tehnytkin. Tulee samalla lisävaikeutta ja mahdollisuus omaan rataan, kun ostaa kaikki rastit sisältävän kartan.

    C-vaikea on myös helppo järjestää; sitäkin on tänä kesänä näkynyt.

    Pyöräradat vaatii jonkin verran lisävaivaa, samoin rastireitin siimarinveto.

Vastaa viestiketjuun