Keskustelu

Takaisin aiheisiin

kausikortti rasteille

  1. Marria 2016-08-19 08:10:02

    Onko oulurasteille kehitteillä kausikorttia, jota seurat möisivät ja jonka ostaessa saisi osallistua rasteille ilmaiseksi? Kävisi siis sitä myyvien seurojen järjestämillä rasteilla?
  2. Marria 2016-08-19 08:12:07

    Kts. vastaava kuin epsukortti eteläpohjanmaalla
  3. Tosi innokas 2016-08-19 09:09:44

    On kai tuota ajatusta esitetty silloin tällöin. On siinä omat positiiviset puolensa ja se tukisi säännöllistä harrastusta.

    Vuonna 2015 oulurasteilla oli 3358 kirjattua eri henkilöä. Näistä 7 ylitti 50 suorituksen haamurajan, 22 pääsi 40 suoritukseen ja 67 30 rastiin. Karttamaksut 50 rastista olisivat 250 euroa, joten säästöä innokkaille tulisi. Itse kuitenkin pidän vitosen karttamaksua semmoisena, että sen maksaa joka kerta hymyillen siinä kartanmyynnissä.

    Mikäli olisi kausikortti, niin maksut voisivat jakautua epätasaisesti eri seurojen kesken. Epsu-kortin tilanne lienee toinen, kun on useita yksittäisiä oman kuntansa toimijoita ja kausikorttimyynti luontaisista syistä melko tasaisesti jakautunutta.
  4. k:ortti 2016-08-21 21:39:54

    Mitenhän ja kuka rahojen tilitysrumbaa alkaisi pyörittämään ?
  5. opiskelija 2016-09-01 10:36:37

    Opiskelijoille ja muille aleryhmille voitais mun mielestä laittaa rasteille edukkaammat hinnat. olis matalampi kynnys lähtiä metsään...
  6. kannatan 2016-09-22 10:23:10

    Tarvinneeko mitään tilitysrumbaa. Se seura, jonka rastit on kyseessä ja myy kausikortin iltarasteilla, saa summan itselle samoin kuin nytkin saa karttamaksut. Tätä kun jokainen seura tekee järjestämillään rasteilla saman verran, niin ei pääse eripuraa syntymään. Jos joku seura ei halua ryhtyä tähän, sen järjestämillä rasteilla kortti ei käy, vaan siellä maksetaan se 5e/kartta.
  7. Halpaa on 2016-09-22 11:24:08

    Tällä hetkellä 5 e kertamaksu iltarasteista on todella edullinen! Muualla Suomessa paljon kalliimpaa. Kuitenkin järjestävillä seuroilla kova työ, paljon talkoo tunteja, mutta myös myös kuluja järjestämisestä!<br />
    Ja jotkut seurat ( esim. Pohjantähti) tarjoaa rastit jäsenilleen ilmaiseksi eli maksamalla jäsenmaksun selviää halvimmalla.

Vastaa viestiketjuun