Kesä 2017

eksyjä 21.3.2017 07:56
Eilen ohitettiin kevätpäiväntasaus ja viikonloppuna siirrytään kesäaikaan. Joko lähipäivinä voi odotella Oulurastien kalenteria 2017?
Johtava suunnistusanalyytikko 21.3.2017 12:26
Jännityksellä odotellaan. Oulurastikausi alkanee kuitenkin jo ensi kuussa. ;)
Talvisuunnistelija 2.4.2017 18:52
Kalenteria ei vielä ole, mutta SK Pohjantähden nettisivuilla mainitaan Oulurastit 15.4. Kastellissa ja 22.4. Mäntylässä. Nämä ovat lauantai-päiviä.
Lumikko 2.4.2017 21:02
Oulurastit alkavat huhtikuussa ja päättyvät lokakuussa. Oulurasteja järjestetään alkukaudesta ja loppukaudesta lauantaisin, myös kauden aikana on joitakin tapahtumia lauantaisin. Pääsääntöisesti Oulurastitapahtumat ovat entiseen tapaan tiistai- ja torstai-iltaisin, jokunen keskiviikkoiltakin on mukana. Katsokaa siis tarkoin, minä viikonpäivänä kulloinenkin tapahtuma on. Kalenteri ilmestyy lähiaikoina.
Innokkaana odottaa 11.4.2017 09:31
Joko, joko, joko....?
Rommakon rynnistäjä 11.4.2017 10:26
Sen verran esirippua aukaistaan, että Pääsiäisen jälkeen torstaina 20. huhtikuuta Iissä pääsee sprinttisuunnistuksen makuun legendaarisilla Wanhan Haminan haminoilla. Luvassa räväkkää mämmin ja pashan sulattelua. Keskuspaikkana Iin keskusurheilukenttä. Tarkemmat ohjeet tällä foorumilla sitten, kun kalenteri aukeaa. Tervetuloa!
eSKo 11.4.2017 11:12
Kastellin monitoimitalo la 15.4. klo 13-15, siitä se alkaa...
muutoksia maksuissa? 11.4.2017 11:18
Kun kesän rasteista ole mitään muuta tietoa kuin ylläoleva viesti, niin voisiko joku kommentoida Oulurastien maksuja? Huhujen mukaan nousisi karttamaksu 6 euroon ja perhemaksu 12 euroon.

Ei sillä allekirjoittaneen kannalta muuta, kuin että tietää varata oikean rahamäärän mukaan.
Johtava suunnistusanalyytikko 11.4.2017 12:18
Liiton kuntorastikalenterista löytyy jo tapahtumia hätäisimmille huhti-toukokuulle. Kohta mennään.
Seppo Konttajärvi 11.4.2017 14:18
Webbimestari julkaisee kalenterin sekä hintapäivitykset info-sivulle, jahka kiireiltään ehtii. Kalenterin eka kuukausi on tosiaan jo nähtävissä Suunnistusliiton kuntorastikalenterissa:
http://kunto.suunnistus.f...how&kalentari_id=8863

Siellä on löytyy myös vahvistus karttamaksun nousuhuhulle (aikuiset 6 euroa, perheet 12 euroa).
Olli P. 12.4.2017 22:43
Kalenteri tulee tosiaan mahdollisimman pian. Muutama tekninen ongelma voitettavana tietokoneen vaihduttua, mutta sitä ennen kalenterin alkupää tosiaan löytyy tuolta Sepon osoittamasta linkistä.
Hiihtävä askel 13.4.2017 21:38
Onpa mukavasti matalankynnyksen tapahtumia heti alkukaudesta. Toivottavasti kalenteriin on mahtunut vastaavia tapahtumia pitkin kesää, sillä näkisin ensikertalaisille helpoimmaksi tavaksi päästä tutustumaan suunnistukseen kaupunkiympäristössä. On se mukavaa vaihtelua kokeneemmallekin suunnistajalle päästä sähäkän sprintin makuun tasaisin väliajoin:)
Paljon mukana ollu 14.4.2017 14:56
Mitä enemmäm sprintejä sitä enemmän sääntörikkomuksia se vain on niin koska aika on tärkein tekijä näin on muuallakin suomessa koska oulurasti tyyppisissä tapahtumissa ei ole valvontaa.
Kuntoilija 14.4.2017 20:27
Olen kiertänyt iltarasteja useita vuosia. Itseä ei sprintti- eikä korttelirastit kiinnosta. Mieluummin juoksen ja nautiskelen pururadalla jos ei kunnon metsärasteja ole tarjolla. Kunnon metsärastit ovat mielestäni aitoa suunnistusta. Toivottavasti metsärasteja riittää joko viikolle. Metsä on nimittäin terveellistä hengittää ja rauhoittaa mieltä.
Talvisuunnistelija 14.4.2017 21:37
Järjestäjien kuvauksen perusteella ratoja on kyllä monenlaisia ja olosuhteet ovat myös vielä talviset. Itse tahdon tästä lajista sen, mistä lauletaan PMMP:n laulussa Koko show; "tahdon koko paketin, mitä siihen kuuluukin".

"
Varoitus: Polut ovat liukkaita ja lunta on maastossa paljon. Olkaa varovaisia ja käyttäkää pitäviä kenkiä, jos tuohon maastoon sellaisia löytyy. Keli on siis vaikea.

Radat: A-rata: 6,2 km
B-rata: 4,6 km
C-rata: 2,7 km
D-rata: 2,2 km
"
Talvisuunnistelija 15.4.2017 06:58
Ja luntahan on yöllä tullut, joten slickseillä on tänään haastavat olosuhteet.
Johtava eksyjä 16.4.2017 18:23
Kun maksu on nyt 6 e, niin kummallako suurempi vastuu; a) osallistujalla, että hänellä mukana aina tasaraha vai b) järjestäjällä, että voi antaa takaisin aina kympistä tai kahdesta kympistä?
Ettei vain jää suunnistamatta rahahuollon takia!
Johtava suunnistusanalyytikko 20.4.2017 12:55
http://www.suunnistusliit...ste/suunnistajan-palvelu/

Nyt kun liitto tarjoaa tällaista mahdollisuutta ja oulurastimaksu on hankala epätasaraha niin toivoisi että mahdollisimman moni ottaa käyttöön tämän palvelun myös täällä teknologiakaupungissa.
suunnistaja-lehdessä 20.4.2017 15:07
oli tuosta juttuakin. Seuroja varmaan kiinnostaa paljonko liitolle joutuu maksamaan tuon käytöstä. Ei siis ole ilmainen palvelu.

Eiköhän tuotakin asiaa ole Oulurastikokouksissa käsitelty. Mutta ideana hyvä ilman muuta.

En kyllä ymmärrä tuota 6 euron maksun vaikeutta. Maksan tasarahalla, kympillä tai kahdella ja laitan vaihtorahat taskuun.

suunnistaja-lehdessä 20.4.2017 15:22
http://www.suunnistusliit.../Suunnistajan-palvelu.pdf

"suositus seuralle: seura nostaa kuntosuunnistuksen hintaa 1e/osallistuja(transaktio 1e)."

Tuosta 1 eurosta tilitetään 25c liitolle, ja loput maksupalveluvälittäjälle jne. Eli eurolla nousisi Oulurastikerran maksu lisää.
Suunnistus 23.4.2017 10:08
Pohjois-Pohjanmaan suunnistuksen kevätkokouksessa yllä olevaan liittyen lisäinfoa:

Sääntömääräinen kevätkokous pidetään Oulussa PoPLin tiloissa torstaina 27.4. klo 18:00. Mukana myös Suunnistusliiton toimitusjohtaja Mika Ilomäki, joka esittelee uutta kuntosuunnistuksen Suunnistajan palvelua.

Vastaa viestiketjuun

Roskapostin esto