Keskustelu

Takaisin aiheisiin

Miksi Oulun alueella järjestetä viestikilpailuja?

  1. ihmettelijä 2017-09-10 12:10:12

    Otsikkoonkin viitaten, miksi Oulun alueella kukaan ei halua järjestää minkäänlaisia kansallisia viestikilpailuja? Tänä vuonna ei järjestetty AM-kisaa, Kalevan rastiviestiä, maakuntaviestiä, eikä minkäälaista sprinttiviestiä? Viime vuonna sentään järjestettiin AM-viesti. Siitä pisteet.

    Onko täällä suuntauksena, että viestien järjestäminen ei kannata, kun ne osallistujia ei ole riittävästi?

    Vai onko sitten yksinkertaisesti vain niin, ettei järjestämiseen löydy haluja keltään? Vaivaa tietenkin on, mutta niin on tavallisten kilpailujen järjestämisen suhteen.

    Vai ollaanko täällä Oulun seudulla niin itsetietoisia ja yhteistyökyvyttömiä, ettei suunnistamisen suhteen edes oman seuran kavereiden seura kelpaa, jos pitäisi viestijoukkuetta viritellä kasaan? Kun ei tule joukkueita -> ei järjestetä.

    Okei, jälkimmäinen on puhdas provo, mutta ei kai osallistujia ole, jos kisoja ei järjestetä. Kaikesta huolimatta, joskus voisi jonkin muunkin viestin juosta kuin Jukolan viestin.

    Joku asiasta oikeasti tietävä voisi avata asiaa, eikä kaikenmaailman trolliniilot.
  2. Suunnistaja 2017-09-10 13:41:57

    Aikaa vievää hommaa! Eikä saa tarpeeksi osallistujia/rahaa seuroille! Siinä todelliset syyt!
  3. Viestinviejä 2017-09-10 16:54:25

    Kesäkuussa oli viestiharjoitus Kiekonmajalla.

    http://oulurastit.info/thread/show/906

    Mukava tapahtuma, jossa pääsi hieman haistelemaan sitä karnevaalihenkeä, joka viesteihin liittyy. Osallistujia oli n 50, mikä on vähemmän kuin yleensä Oulurasteilla.

Vastaa viestiketjuun