Heippa kaikille!
Rastikausi on aluillaan ja sivutkin saatiin nyt väännettyä viime tingassa auki. Paljon on vielä kesken ja luultavasti rutkasti kummallisuuksia sivuilla vielä esiintyy, mutta koitan virheitä ja puutteita korjailla tässä ajan kuluessa.
Ja kehitysehdotuksia otetaan jälleen vastaan. Viime kesänä useampikin henkilö ehdotti parempia rastien opastustietoja, sillä joskus jopa perille oli hankala löytää, saati sitten rastilta toiselle. Nyt järjestävästä seurasta riippuen kalenterista löytyy linkki Kansalaisen karttapaikkaan, josta näkee tapahtuman tarkan sijainnin. Tällä hetkellä ei läheskään kaikissa tapahtumissa tuota linkkiä ole, mutta toivottavasti niitä saadaan lisää tässä kauden kuluessa.
Tavoitteena tälle kaudelle oli saada sivujen hallintaosio siihen kuntoon että seurat voisivat itse lisätä ja muokata tapahtumien tuloksiaan. Vielä ei toiminto ole valmis ja itse tulostenlisäyskin on vielä hieman kesken, mutta yritän saada sen mahdollisimman nopeasti valmiiksi. Valmiinahan tuo toiminto toivottavasti nopeuttaa tulosten saapumista sivulle, sillä näin kaikki ei ole enää yhdestä henkilöstä kiinni.
Uutena toimintona sivulla on myös tuloshaku, jonka avulla voi tulosarkistoista etsiä suorituksia nimen ja seuran perusteella. Jos mieleen tulee parannusehdotuksia haun suhteen, sivulta löytyy jälleen tuo vanha tuttu palautelomake.
Eli rastikausi starttaa sivujen osalta hieman rampana, mutta koittakaa malttaa.
Mukavaa suunnistuskesää!
Olli Puurunen
Sivujen ylläpitäjä