Uutiset

Oulunsalo 3.5.

Järjestäjiltä korjattu tulostiedosto Oulunsalon rasteilta 3.5., jossa nuo mystiset B-radan väliajat pitäisi nyt olla oikein.

Tuloksia Kiimingistä

Jäälin raekuuron säestämien rastien tulokset sivuilla. Viimeisen rastin leimasin oli ilmeisesti epäkunnossa ja tästä syystä tuloksissa voi olla joitain ongelmia ja puutteita.

Tuloksia Perämereltä

PeRa:n rastien tulokset htm-dokumenttina. Voi olla että tulee myöhemmin myös "oikeassa formaatissa" sivuille, mutta se voi kestää jonkun aikaa. Tuloksien näpyttely ohjelmaan käsin kun ei ole kovinkaan nopeaa.

Riennon rastit

Tulokset eilisiltä Koskelankylän Riennon rasteilta sivuille. Tiistain PeRa:n rasteilla oli suuria ongelmia tulospalvelun kanssa, joten tulokset ovat siksi hieman myöhässä. Tulokset tulevat kuitenkin sivuille aikanaan excel-tiedostona.

Tuloksia viikon rasteilta

Lomat on nyt pidetty ja Oulunsalon ja Pohjantähden rastien tulokset löytyvät nyt sivuilta. Rastien arvostelumahdollisuus on poistettu hyödyttömänä ja virheellisenä/valheellisena. Tulossivulla olevalla kommentointilomakkeella voi sen sijaan kertoa järjestäjälle risut ja ruusut.

Tuloksia torstailta

Nyt ovat tulokset torstain Pohjantähden rasteilta sivuilla väliaikoineen.

Ylläpito reissussa

Allekirjoittanut lähtee reissun päälle perjantaina aamulla ja palaa takaisin reilun viikon kuluttua, joten ensi viikon tuloksia voi odottaa aikaisintaan seuraavana sunnuntaina. Toki niitä voi ensihätään kyttäillä myös järjestäjäseuran omilta nettisivuilta. Torstain rastien tuloksia en näemmä ehtinyt saada ennen reissuun lähtöä.

Tuloksia Korttelirasteilta

Tänään etsittiin rasteja ONMKY:n järjestämillä korttelirasteilla Linnanmaan maastoissa. Tulokset sivuilla word-dokumenttina ja luultavasti myöhemmin myös perinteisemmässä html-muodossa.

Ongelmia

Uudistuksen jälkeen sivulla ilmeisesti hieman ongelmia fonttikoon kanssa, joten toistaiseksi tekstin suurennus täytyy tehdä selaimen asetuksista (useissa selaimissa ctrl + hiiren rulla).